Lisää Teijasta

Olen avojalakanen oululainen. Lapsuuteni olen viettänyt Värtössä.  Lähdin ylioppilaskirjoitusten jälkeen Etelä-Suomeen opiskelemaan ja töihin, mutta palasin Ouluun perhesyistä ja olen viihtynyt täällä hyvin. Oulussa houkutteli asumisen edullisuus, elämän laatu ja sopiva turvallinen arki perheelle.  Nämä ovatkin Oulussa erinomaisia asioita.

Olen aina ollut utelias ja innokas oppimaan uutta. Koulutukseltani olen filosofian maisteri (tiedeviestintä) ja AMK-medianomi, ja lisäksi minulla on erikoisammattitutkinto kansainvälisestä kaupasta ja markkinoinnista. Olen täydentänyt osaamistani opiskelemalla puheviestintää Jyväskylän yliopistossa, englantia ja viestintää Helsingin yliopistossa sekä organisaatiojohtamista Oulun yliopistossa.

Oppimisen lisäksi rakastan kirjallisuutta. Erityisesti minua kiehtovat historia ja sotakirjallisuus – uskon, että ymmärtämällä menneisyyttä voimme oppia siitä. Lukeminen onkin minulle intohimo, ja ahmin keskimäärin kirjan viikossa.

Olen aktiivinen liikkuja – talvisin viihdyn hiihtoladuilla ja lumilaudan päällä, ja ympäri vuoden treenaan kuntosalilla. Mave-ennätykseni on 100 kg, mikä on varsin kelpo suoritus 158-senttiselle keski-ikäiselle naiselle! Lisäksi rakastan hyvää ruokaa ja kokkaan mielelläni perinteisiä kotiruokia. Työmatkoilla pääsen tutustumaan eri kulttuurien makuihin, ja välillä kokeilen niiden inspiroimia ruokia myös kotikeittiössäni.

Perheeseeni kuuluu puolisoni, joka työskentelee ohjelmistoarkkitehtina ja on osakkaana IT-alan yrityksessä, sekä kolme lasta, joista kaksi on jo täysi-ikäisiä. Toinen tyttäremme kirjoitti keväällä ylioppilaaksi ja toinen tyttäremme on toisen vuoden kauppatieteiden opiskelija Oulun yliopistossa. Nuorin, poikamme, käy yläastetta. Tapasin puolisoni nuorena ja olemme perustaneet perheen nuorena. 

Työurani on ollut monipuolinen. Aloitin Ylellä, jossa työskentelin tv-uutisissa mediatoimittajana ja ryhmäesimiehenä yli 30 työntekijälle. Pääsin tekemään töitä muun muassa Arvi Lindin, Kari Toivosen ja Matti Röngän kanssa. Sittemmin siirryin kaupalliselle puolelle mainoselokuvien pariin, missä toimin yhteyspäällikkönä, tuottajana ja tuotantopäällikkönä vastaten myös käsikirjoituksista ja asiakashankinnasta.

Myöhemmin siirryin silloisen asiakkaamme palvelukseen vientiyritykseen, jossa aloitin viestintä- ja markkinointipäällikkönä ja etenin vastaamaan globaalista teollisuus- ja kuluttajatuotteiden myynnistä. Vuonna 2017 ryhdyin yrittäjäksi, ja olen sen jälkeen kouluttanut ja konsultoinut eri alojen yrityksiä. Vuodesta 2020 lähtien olen toiminut vientipäällikkönä elintarviketeollisuudessa, jossa myymme gluteenitonta kauraa yli 40 maahan. Yrityksemme liikevaihto on 39 miljoonaa euroa.

Luottamustehtäviäni ja muita vastuullisia rooleja, joita minulla on ollut työni ohella:

Nykyiset tehtävät:

  • Vientiyritysten yhteistoiminnan kehittämishanke, ohjausryhmän jäsen (2024–)
  • Oulun Kauppakamarin vientikilta (2024–)
  • MMA, Oulun seutu, hallituksen varajäsen (2025–)

🔷 Kaupungin ja alueellisen päätöksenteon tehtävät:

  • Oulun kaupunginhallitus, varajäsen (2020–2021)
  • Oulun kaupunginvaltuuston jäsen (2019–2021)
  • Oulun kaupunginvaltuuston varavaltuutettu (2017–2019)
  • Oulun hyvinvointilautakunnan jäsen (2017–2021)
  • Oulun Sosiaali- ja terveyslautakunnan Oulunsalon edustaja (2011–2012)
  • Uuden Oulun yhdistymishallituksen palveluiden järjestämisvaliokunnan jäsen (2011–2012)
  • Oulunsalon kunnanhallituksen jäsen (2008–2012)
  • Oulunsalon kunnanvaltuuston jäsen (2008–2012)

📌 Yritys- ja kauppakamaritehtävät:

  • Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät, vaikuttajaforumin jäsen (2020)
  • Oulun yrittäjien hallitus (2019–2020)
  • Oulun Kauppakamari, koulutus- ja työvaliokunnan jäsen (2019–2020)
  • Oulun Kauppakamari, markkinointivaliokunnan jäsen (2012–2014)
  • Kauppakamarin Suomi100 Naisjohtajat esiin -hanke (2016–2017)
  • Oulunsalon kehitysyhtiö, hallituksen varajäsen (2008–2012)

🔬 Hankkeet ja järjestötoiminta:

  • MiniEines – Hyönteisistä einestä ja euroja -hanke, ohjausryhmän puheenjohtaja (2018–2021)
  • Rotary International, jäsen (2018–2021)
  • Arinan edustajiston jäsen (2018–2022)
  • Kansallisen Lastenliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin hallituksen jäsen (2012–2013)
  • Oulunsalon kulttuuri-instituutin johtoryhmän jäsen (2008–2012)